sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Tutkimusluvat ja eettisyys tutkimuksessa

Minna Mäkiniemen pitämällä luennolla oli aiheena tutkimusluvat ja eettisyys. Aihe on minulle ajankohtainen, koska tarvitsen omaa pro gradu-tutkielman tutkimusta varten lausunnon Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eettiseltä toimikunnalta.

Tutkimuksen tekemisessä tulee aina noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Tutkijan tulee ottaa huomioon tutkimansa tutkimuskohteen moraalinen erityislaatu ja tutkimuksen tekemisessä huomioon otettava lainsäädäntö. Tutkittavan aseman ymmärtäminen on tärkeää. Lainsäädäntö määrittelee tutkimuksen eettisyydelle vähimmäistason. Tutkijan ammattietiikka taas määrittelee tutkimuksen eettisyyden enimmäistason.

Tutkimuksen tekemistä varten tarvitaan jokaiselta tutkittavalta tietoon perustuva suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimusta tehtäessä on tärkeää huomioida haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, joita ovat esimerkiksi lapset ja raskaana olevat tai imettävät naiset.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tehtävää tutkimusta varten tarvitaan aina tutkimuslupa. Ennen tutkimusluvan hakemista on haettava lausunto eettiseltä toimikunnalta, jos tutkimuksen aihe on sellainen, että eettisen toimikunnan lausunto tarvitaan. Eettinen toimikunta tekee ennakkoarvion tutkimussuunnitelmasta. Eettisen toimikunnan lausunto on haettava aina ennen tutkimuksen tekemisen aloittamista. Eettinen toimikunta ei anna tutkimukselle tutkimuslupaa, vaan ainoastaan lausunnon tutkimuksen eettisyydestä. Tutkimuslupa on haettava erikseen. Tutkimuslupa myönnetään maksimissaan viideksi vuodeksi. Tutkimusluvan antaa tulosalueen johtaja. Hoitotieteellisessä tutkimuksessa, joka ei kohdistu potilaisiin, tutkimusluvan antaa tulosalueen ylihoitaja. Jos tutkimus koskee useampaa tulosaluetta, tutkimusluvan myöntää johtajaylilääkäri tai hallintoylihoitaja.

Tutkija vastaa itse oman tutkimuksensa tietosuojasta. Tutkijan velvollisuus on käsitellä tutkimuksessa saamaansa aineistoa huolellisesti. Tutkimuksen toteuttamisen suunnittelu etukäteen on tärkeää. Tutkijan kannattaa kerätä ainoastaan tutkimuksen kannata välttämättömiä tietoja.

Sain luennolla paljon hyödyllistä tietoa tutkimuksen eettisyydestä ja lausunnon hakemisesta eettiseltä toimikunnalta. Luennolla kerrottiin, mitä kaikkia asioita eettinen toimikunta arvioi sille tehdystä hakemuksesta. Tutkimussuunnitelma ja kaikki lomakkeet, esimerkiksi saatekirjeet kannattaa tehdä todella huolellisesti ennen hakemuksen lähettämistä eettiseen toimikuntaan. Olen itse aloittamassa tutkimussuunnitelman tekemistä, joten näistä tiedoista on minulle todella paljon hyötyä tutkimussuunnitelmaa tehdessä ja hakiessa lausuntoa tutkimustani varten eettiseltä toimikunnalta.

Lähteet: Minna Mäkiniemen luentomuistiinpanot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti