Elina
Kootan luennon aiheena oli Interventio ja sen laadinta. Interventiolla
tarkoitetaan väliintuloa tai sekaantumista, eli pyritään vaikuttamaan johonkin.
Interventio voi esimerkiksi kohdistua potilaaseen, hoitohenkilökuntaan,
ympäristöön tai hoitoon. Interventio voi olla yksittäinen tapahtuma tai sarja
tapahtumia, jotka tapahtuvat tietyn ajan kuluessa. Interventiotutkimuksessa
voidaan käyttää erilaisia tutkimusasetelmia, joita ovat esimerkiksi RCT eli
randomized kontrolled trial ja havainnoiva tutkimus.
Intervention
haasteet
-
interventiossa on useita osia ja niillä on yhteys sekä koe-, että
kontrolli-interventioon
-
interventioon sisältyvien toimintojen vaikeusaste ja määrä toteuttajan ja
vastaanottajan arvioimana
-
intervention kohdistaminen usealle ryhmälle tai organisaatiolle
-
lopputulosmuuttujia voi olla useita erilaisia, muuttuja voivat olla sekä
määrällisiä että laadullisia
-
intervention räätälöiminen kohderyhmän mukaan
Interventiotutkimuksen
tarkoituksena on joko tukea hypoteesia tai hylätä se. Hypoteesi voidaan esittää
kysymyksen muodossa. On erittäin tärkeää, että hypoteesi on kirjoitettu.
Interventio
tulee olla hyvin suunniteltu ja erittäin hyvin kuvattu. Interventio tarvitsee
vahvan teorian taakseen, johon kuuluu systemaattisen kirjallisuuskatsauksen
tulokset ja esimerkiksi asiantuntijoiden tapaamiset.
Pilotoinnilla
ennen intervention toteuttamista saadaan tietoa intervention
toteutettavuudesta, eli muun muassa siitä, miten interventio toimii. Pilotointi
auttaa myös sopivan otoskoon laskemisessa. Intervention ei tarvitse olla vielä
valmis pilotointivaiheessa. Interventioon tehdyt muutokset täytyy raportoida.
Interventiotutkimuksen
eettisiä kysymyksiä ovat otoskoon miettiminen, osallistujien
itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja interventioon osallistujille
mahdollisesti aiheutuvat haittavaikutukset. On kuitenkin hyvä muistaa, että
eettisiä ongelmia ei tule ylikorostaa. Interventiotutkimuksille pyydetään
tarvittaessa eettisen toimikunnan arvio.
”Kriittiset
kysymykset” interventiotutkimuksessa
-
Olenko toteuttanut systemaattisen kirjallisuushaun? (Systemaattinen
kirjallisuuhaku on kaiken perusta.)
-
Kenelle interventioni kohdennetaan?
-Osaanko kuvata interventioni tarkasti ja yksityiskohtaisesti? (kuka tahansa pystyy toistamaan sen omassa toimintaympäristössään)
-Osaanko kuvata interventioni tarkasti ja yksityiskohtaisesti? (kuka tahansa pystyy toistamaan sen omassa toimintaympäristössään)
-Miten
interventio muuttuu tutkimuksen aikana? (arvioidaanko tehoa vai
vaikuttavuutta, kaikki alkuperäisestä suunnitelmasta tehdyt poikkeukset on
raportoitava)
-
Olenko kuvannut toimintaympäristön hyvin?
- Onko tutkimukseni eettinen?
- Olenko raportoinut arviointini asianmukaisesti?
- Olenko raportoinut interventioni kunnolla?
- Onko tutkimukseni eettinen?
- Olenko raportoinut arviointini asianmukaisesti?
- Olenko raportoinut interventioni kunnolla?
Interventiotutkimuksen
tekeminen vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Luennolla sain hyvän
kokonaiskuvan interventiotutkimuksen tekemisestä. Oli myös mielenkiintoista,
kun luennoitsija kertoi omasta interventiotutkimuksestaan. On mahdollista, että
työhöni kuuluu tulevaisuudessa interventiotutkimuksen tekeminen, joten
luennolla saaduista tiedoista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.
lähteet:
Elina Kootan luentomuistiinpanot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti